Kellari
Pekka oli kuullut niitä lapsesta asti. Ääniä. Sen ääniä. Ääniä kellarista. Vanhemmat eivät uskoneet häntä, kun hän väitti, että siellä oli jotakin. Jotakin, mistä lähti ääniä. Hirvittäviä ääniä. Vanhemmat eivät uskoneet häntä silloinkaan, kun talossa tapahtui outoja. Kun hän leikki yksin yläkerrassa ja ulko-ovi aukesi, mutta kukaan ei tullut sisään. Kun radio meni itsestään päälle. Kun tavarat vaihtelivat paikkoja ilman että kukaan koski niihin. Kun isä jäi kellarin oven taakse salvan lukkiuduttua, vaikkei kukaan ollut laittanut sitä kiinni. Nyt Pekka oli jäänyt taloon yksin. Isä oli kuollut, ja äiti muuttanut palvelutaloon. Äänet eivät olleet lakanneet. Ne kuuluivat entistä voimakkaampina. Talo täytyisi tyhjentää, jotta hän voisi myydä sen. Pekka oli saanut muut kerrokset raivattua, mutta jäljellä oli vielä kellari. Hänen täytyisi mennä sinne. Hänen oli pakko. Hän ei halunnut. Pekka laskeutui portaita alas. Äänet voimistuivat. Rapisevat, rahise...