Kauhunovelleja

Heli oli ystäviensä mökillä vierailemassa. Yön laskeutuessa hän siirtyi ulkorakennukseen, jossa majoittui.  Myrsky oli saavuttanut syrjäisen mökin. Sade ropisi ja tuuli kävi voimakkaana. Heli ei kuitenkaan ollut huolissaan, sillä aitta oli voimakasta tekoa ja hän oli lämpimästi kääriytyneenä peittoihin.  Yhtäkkiä valot kuitenkin sammuivat, ja tuli säkkipimeää. Heli hapuili katkaisijaa, mutta ei auttanut. Valot pysyivät poissa. Ulkona myrsky voimistui entisestään, ja hän kuuli tuulen ujeltavan rakennuksen seiniä pitkin. Heli oli kuitenkin väsynyt, joten hän ummisti silmänsä ja pian uni ottikin hänestä vallan. Keskellä yötä Heli havahtui siihen, että valot räpsähtivät päälle. "Jopas nyt", hän tokaisi, ja kurotti kädellään katkaisijaa kohti. Käden liike kuitenkin pysähtyi pian, sillä hän kuuli raapimista ovelta. Raapimista ja ... aivan kuin joku olisi yrittänyt tulla sisään. "Jätinkö minä avaimen oveen?" hän kauhistui, kun äänet kävivät entistä voimakkaammiksi. Hän ei ...

 Rüdiger nosti lasin huulilleen ja siemaisi. Täyteläinen, tummasävyinen, hieman metallinen maku täytti hänen suunsa ja sai hänen kielensä tanssimaan.  "Herkullista!" Rüdiger julisti. Hän oli valmistanut itselleen illallista hieman juhlavammin kuin hänellä yleensä oli tapana. Olihan sentään sunnuntai. Hän oli aina pitänyt sunnuntaista. Silloin oli aikaa aterioida pitkän kaavan mukaan.  Hän oli paistanut lihan vain kevyesti ruskistamalla, sillä raakana liha oli parhaimmillaan. Hän oli metsästänyt paistin itse, ja nyt se oli hänen ruokasalinsa pöydällä kaikessa komeudessaan. Hän ei malttanut odottaa, että pääsisi siihen käsiksi.  Rüdiger tarttui veitseensä ja alkoi leikata. Lihasneste ja veri valuivat ihanina helmeilevinä virtoina, kun hänen veitsensä upposi mehevään lihaan. Rintapala irtosi helposti, ja hän nosti sen lautaselleen.  "Oikein kunnon metsästäjänleike", Rüdiger naureskeli itsekseen, kun hän työnsi lihanpalan suuhunsa. Se oli sanoinkuvaamattoman makoisa...